 MINÄ MUUTAN -ASUMISVALMENNUSPROJEKTI Itsenäistyvän kehitysvammaisen henkilön ja hänen perheensä tukena
Minä muutan -asumisvalmennusprojekti on päättynyt. Projekti toteutettiin Savon Vammaisasuntosäätiön kehittämishankkeena 1.3.2007 - 31.5.2009 välisenä aikana Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Projektin kohderyhmänä olivat Pohjois- ja Etelä-Savon alueilla vanhempiensa tai muiden läheistensä luona asuvat kehitysvammaiset henkilöt ja heidän perheensä.
Projektin tavoitteet
-
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisvalmennuksen toteuttaminen, kehittäminen ja edistäminen onnistuneen muuton mahdollistajana
-
Työvälineiden ja materiaalin tuottaminen asumisvalmennuksen tarpeisiin
-
Asumisvalmennusmallin luominen ja sen vakiinnuttaminen osaksi kuntien ja muiden palveluntuottajien toimintaan Savon alueella
Projektin asumisvalmennus
Projektin asumisvalmennuksessa oli mukana projektin kohderyhmään kuuluvia asiakasperheitä Savon alueen erikokoisista kunnista. Asiakkuuden syntymisen perustana oli asiakkaan palvelusuunnitelmassa todettu asumisvalmennuksen tarve. Asiakasperheiden valinta tapahtui yhteistyössä projektissa mukana olevien kuntien kehitysvammahuollon edustajien kanssa.
Asumisvalmennuksen sisältö suunniteltiin yksilöllisesti muuttajan ja hänen perheensä elämäntilanteesta, tarpeista ja toiveista lähtien. Valmennus toteutettiin esimerkiksi asiakkaan kodissa tai palvelukodeissa tilapäisjaksoilla ennen omaan kotiin muuttoa ja myös sovitun ajan muuton jälkeen. Toiminnassa selvitettiin asiakkaan tulevaan asumiseen kohdistuvia tarpeita ja mahdollisuuksia, sekä tuettiin ja harjoiteltiin hänen omatoimisuuttaan lisääviä taitoja. Projektiin osallistuneen asiakkaan ja hänen perheensä kanssa tehty työ oli tavoitteellista, suunnitelmallista ja kirjalliseen sopimukseen perustuvaa yhteistyötä.
Projektin tavoitteet ja päämäärä
Projektin tavoitteena oli vastata kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän perheidensä odotuksiin valtakunnallisten vammaisten asumispalvelujen laatusuositusten mukaisesti. Tavoitteena oli lisätä kehitysvammaisten ihmisten tasa-arvoa ja osallisuutta oman elämänsä tapahtumiin. Asumisvalmennuksessa tuettiin ja ohjattiin projektissa mukana olevia kehitysvammaisia asiakkaita itsenäistymään lapsuudenkodistaan läheistensä ja asiakkaan muiden verkostojen tuen avulla. Tavoitteena oli, että perheet tukevat itsenäistymis-kehitystä, voivat luottaa perheenjäsenensä selviytymiseen ja ovat tärkeä osa valmennukseen osallistuvaa verkostoa.
Projektin jälkeen Savon alueella on selkeästi kokeiltu ja arvioitu asumisvalmennusmalli, joka vakiinnutetaan osaksi kuntien ja muiden palveluntuottajien toimintaa. Palvelujärjestelmän toimijoiden tietoisuus asumisvalmennuksesta ja sen sisällöstä on lisääntynyt. Avohuollon työntekijät voivat hyödyntää projektin lopputuotteita omassa työssään. Päämääränä on, että jokainen muuttaja saa jatkossa asumisvalmennusta pysyvään asumispalveluun siirtyessään.
Projektin asumisvalmennuksen periaatteet ja sisältö
Projektin toiminnan perustana olivat Savon Vammaisasuntosäätiön palvelutoiminnan arvot ja periaatteet. Työmenetelmänä käytettiin perhekohtaista palveluohjausta ja dialogista asiakastyötä. Asumisvalmennuksen kesto projektin aikana oli noin 1/2 - 2 vuotta. Työn painopiste oli selvittävässä ja valmentavassa toiminnassa. Valmentava toiminta sisälsi esimerkiksi harjoittelua yhteiskunnallisessa valmiudessa, vuorovaikutustaidoissa, itsensä huolehtimisessa tai kodinhoidollisissa taidoissa. Asumisvalmennus sisälsi yksilöllistä ja / tai ryhmäohjausta 1-3 kertaa kuukaudessa muuton ajankohdasta riippuen. Läheiset olivat mukana suunnittelemassa tavoitteita ja osallistuvat asumisvalmennuksen käytäntöihin. Perheen osallisuutta ja sopeutumista tulevaan muutosvaiheeseen tuettiin ryhmä-, perhe- ja yksilökohtaisilla keskusteluilla palveluohjauksellisen työotteen avulla. Läheisillä oli myös mahdollisuus käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan vertaisryhmissä.
Valmennustyössä käytettiin tutkivaa ja arvioivaa otetta niin, että projektin lopputuotoksena syntynyt materiaali on arvioitu ja käytännössä riittävän laajan kokeilun kautta hyväksi havaittu.
Projektin tuotoksena syntyi seuraavaa materiaalia:
-
Asumisvalmennusmalli, Hyvä käytäntö- toimintatapa prosessikuvaus: Sisältää asumisvalmennuksen vaiheet ja toiminnot, jotka tulisi huomioida parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi.
-
Asumisvalmennusopas kehitysvammaisille asiakkaille ja heidän perheilleen: Työkirjamuotoon laadittu opas toimii runkona jokaiselle valmennettavalle laadittavaan MINÄ MUUTAN -valmennussuunnitelmaan.
-
Asumisvalmennusopas asumisvalmennusta tekeville työntekijöille: Opas toimii asumisvalmennusohjaajan työvälineenä ja siinä määritellään asumisvalmennusta toteuttava ohjaajan työnkuva. Opas sisältää muun muassa valmennuksessa käytettävät dokumentointilomakkeet ja kuvauksia erilaisista valmennus- ja harjoitusmenetelmistä.
|