19.03.2026
Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, aloitus 1.5.2026 tai sopimuksen mukaan.
Kiertävän ohjaajan työ tarjoaa vaihtelevan ja mielenkiintoisen työn. Se on oivallinen työpaikka työntekijälle, joka nauttii työskentelystä vaihtelevien yksiköiden ja tilanteiden parissa sekä haluaa kehittyä monipuoliseksi vammaistyön osaajaksi. Kiertävä ohjaaja tekee itsenäistä työtä, mutta on aina osana tiimiä sekä työyhteisöä omassa kotiyksikössä. Kiertävät ohjaajat ovat Savaksen moniosaajia.
Savas-Säätiön yksiköitä Kuopiossa ovat Puijonsarven kodit, Särkiniemen kodit, Savolanniemen koti, Louhumäen kodit sekä päivätoimintayksikkö Louhumäen toimintakeskus ja Osallisuustalo Rento. Yksiköt tarjoavat kehitysvammaisten/ autisminkirjon asiakkaiden asumispalveluita ja päivätoimintaa. Asumispalveluissa ohjaajan työ on kolmivuorotyötä ja päivätoiminnassa päivätyötä.
Kiertävän ohjaajan vaatimuksena on, että hänellä on lääkeluvat jokaiseen alueen yksikköön ja hän pystyy toimimaan yksikössä vastuullisena työntekijänä kaikissa vuoroissa.
Kiertävän ohjaajan työssä korostuvat paineensietokyky, muuttuvat tilanteet ja tilanteen nopea haltuunotto. Heidän on osattava toimia eri työympäristöissä ja nähdä asioita laaja-alaisesti ja itsenäisesti. Toimintamme peruspilareita ovat palvelujen hyvä laatu, aktiivinen kehittäminen sekä ammattitaitoinen, motivoitunut ja innostunut henkilöstö.
Työ vaatii tekijältään joka työvuoro sitä, että orientoituu eri aikaan ja paikkaan. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän organisaatiossamme ja maksamme peruspalkan päälle kiertävän lisän 200 e / kk.
Odotamme sinulta
- Sosiaali- tai terveysalan koulutusta (sosionomi, lähihoitaja, sairaanhoitaja)
- Innostusta uuden oppimiseen ja halua kehittää omaa ammattitaitoa.
- Hyviä työyhteisötaitoja – arvostamme yhteistyö- ja tiimityötaitoja.
- Empaattista ja asiakaslähtöistä asennetta – olet mukana tukemassa asiakkaidemme hyvinvointia.
- Tartuntatautilain (48 §) mukaista rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä tuberkuloosista.
- Valviran rekisteröitymistä nimikesuojattuna ammattihenkilönä tai soveltuvaa opiskeluoikeutta.
- Valitun henkilön tulee ennen työsuhteen alkamista esittää rikosrekisteriote sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023, valvontalaki) mukaisesti.
- Hyvät suulliset ja kirjalliset taidot suomen kielessä.
Katsomme eduksi
- Voimassa olevat lääkeluvat ja suoritetun hygieniapassin.
- Työkokemusta kehitysvammaisten palveluasumisesta.
Tarjoamme sinulle
- Hyvän perehdytyksen ja ammattitaitoisten tiimien jatkuvan tuen.
- Mahdollisuuden kehittää osaamistasi erilaisilla koulutuksilla
- Työterveyshuollon palvelut ja terveysvakuutus
- Epassi Flex -etu
- Hyvän työyhteisön tuen ja taukokahvit työpäivän aikana.
Hae 12.4.2026 mennessä.
Laitathan hakemuksesi pian, sillä tehtävä voidaan täyttää jo hakuaikana.
Tiedustelut: yksikön johtaja Marjo Korhonen, puh. 041 7311857 tai ajalla 7-10.4.2026 yksikön johtaja Kristiina Johansson puh. 044 4306325, asiantuntija Niina Argillander 0440363508
Palkkauksessa ja muissa työsuhteen ehdoissa noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, eläke-edut TyEL:n mukaiset.