Työskentely Savaksella - Savas

Työskentely Savaksella

Työtä, joka jättää jäljen

Osaava, työhönsä motivoitunut ja innostunut sekä hyvinvoiva henkilöstö on toimintamme peruspilareita. Meillä työskentelee suuri joukko osaavia sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisia (mm. sosionomeja, lähihoitajia, sairaanhoitajia ja hoiva-avustajia).

Koulutuskäytäntömme mahdollistavat työntekijöille oman osaamisensa päivittämisen ja uudistamisen suunnitelmallisesti säätiön palvelutoiminnan tarpeet huomioiden. Laaja-alainen työterveyshuolto ja työkykyä ylläpitävä toiminta edistävät työhyvinvointia.

Säätiön johtamiskulttuuri on tasa-arvoinen ja mahdollistaa jokaisen työntekijän osallistumisen päätöksentekoon. Toimiva tiedonkulku ja työntekijöiden osallistumista mahdollistavat areenat ovat tärkeä osa johtamiskulttuuria.

Tyoskentely-Savaksella-nelio

Asiakaslähtöistä työtä

Olen koulutukseltani lähihoitaja ja opiskelen työn ohessa sairaanhoitajaksi. Työ moniammatillisessa tiimissä on hyvin asiakaslähtöistä; esimerkiksi perushoitoa ja asiakkaan tukemista arkisissa askareissa.

– Taika, ohjaaja

Asenne ratkaisee

Työssäni parasta on se, että tätä tehdään pitkälti omalla persoonalla. Asenne ratkaisee ja kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan. Olen oppinut kohtaamaan erilaisuutta ennakkoluulottomasti ja rennompaa suhtautumista elämään.

– Oskari, ohjaaja

Tutustu ohjaajan työhön:

Sykkiikö sydämesi vammaistyölle?

Haluatko kehittyä ammatillisesti? Kiinnostaako ohjaajan tai yksikön johtajan työ moniammatillisessa tiimissä? Nyt siihen olisi tilaisuus!

Tutustu avoimiin Savas-työpaikkoihin.

Ellei avoimista paikoista juuri nyt löydy sinulle sopivaa tehtävää, voit ilmoittaa kiinnostuksestasi sähköisellä lomakkeella, niin otamme sinuun yhteyttä.

 

Täytä yhteydenottolomake

Tule töihin Savas-Säätiöön!

Tarjoamme sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä alan opiskelijoille töitä lyhyistä sijaisuuksista aina vakinaisiin työsuhteisiin useilla paikkakunnilla Savossa.

Meillä on mahdollisuus kokoaika-, osa-aika- ja keikkatyöhön.
Opiskeluaikainen keikkatyöskentely on hyvä väylä valmistuttua työllistyä Savas-sijaisuuksiin tai vakinaisiin työtehtäviin. Tarjoamme myös kesätöitä ja harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille.

Tutustu tällä hetkellä avoimena oleviin Savas-työpaikkoihin.

Lyhyitä sijaisuuksia, keikkatöitä, harjoittelupaikkoja ja oppisopimuspaikkoja voit tiedustella suoraan yksiköiden johtajilta.
Voit myös lähettää vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostitse: rekrytointi@savas.fi tai ottaa yhteyttä puhelimitse:
Asiantuntija Niina Argillander, puh. 0440 363 508.

Yksiköiden johtajien yhteystiedot

Avoimet työpaikat

Iisalmi

Iisalmi

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde (50 % työaika), aloitus sopimuksen mukaan.

Iisalmi

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, aloitus 2.10.2023 tai sopimuksen mukaan.

Iisalmi

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, aloitus 9.10.23.

Kuopio

Kuopio

Määräaikainen työsuhde ajalle 31.10.2023 – 25.8.2024.

Kuopio

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, aloitus sopimuksen mukaan

Mäntyharju

Mäntyharju

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde 15.10.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Pieksämäki

Pieksämäki

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, aloitus 18.9.2023 tai sopimuksen mukaan.

Usein kysyttyä -sivulle ›

Tapahtuu somessa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
8 hours ago
SAVAS

Lemmenmäen Palvelukodin väki vietti aurinkoista ☀️ iltapäivää paikallisristeilyllä Savonlinnan kauniissa järvimaisemassa. Norppa pysyi piilosilla, mutta syysmarkkinoiden viipurinrinkeliä 🥨 ilmestyi useamman retkeläisen kantamuksiin. ... See MoreSee Less

Lemmenmäen Palvelukodin väki vietti aurinkoista ☀️  iltapäivää paikallisristeilyllä Savonlinnan kauniissa järvimaisemassa. Norppa pysyi piilosilla, mutta syysmarkkinoiden viipurinrinkeliä 🥨 ilmestyi useamman retkeläisen kantamuksiin.Image attachmentImage attachment+3Image attachment
13 hours ago
SAVAS

Pihkapuistolainen pääsi viime viikolla työtoiminnan kanssa kirpparikierrokselle. Mukaan lähti pehmohirvi saatesanoilla "eihän tätä voi tänne jättää". 🤭😁

#ihminenedellä
... See MoreSee Less

Pihkapuistolainen pääsi viime viikolla työtoiminnan kanssa kirpparikierrokselle. Mukaan lähti pehmohirvi saatesanoilla eihän tätä voi tänne jättää. 🤭😁 

#ihminenedelläImage attachment
1 day ago
SAVAS

Osallisuustalo AITOn työryhmällä oli viime perjantaina toiminnan suunnittelua ja tyhy-toimintaa syyskisailun merkeissä.

#savassäätiö #osallisuus #ihminenedellä #osallisuustaloaito #tyhytoimintaa
... See MoreSee Less

Osallisuustalo AITOn työryhmällä oli viime perjantaina toiminnan suunnittelua ja tyhy-toimintaa syyskisailun merkeissä. 

#savassäätiö #osallisuus #ihminenedellä  #osallisuustaloaito #tyhytoimintaaImage attachmentImage attachment+2Image attachment
1 day ago
SAVAS

Kallion työryhmällä tänään kehittämispäivä ja lopuksi pelattiin pakohuoneesta ulospääsyä 🧨💣⛓🔧
#kallionpalvelukoti #savassäätiö #kehittämispäivä #iisalmi #escape
... See MoreSee Less

Kallion työryhmällä tänään kehittämispäivä ja lopuksi pelattiin pakohuoneesta ulospääsyä 🧨💣⛓🔧
#kallionpalvelukoti #savassäätiö #kehittämispäivä #iisalmi #escape
2 days ago
SAVAS

Katajamäen toimintakeskuksen asiakkaan toive oli päästä makkaranpaistoretkelle🍂🍁 ... See MoreSee Less

Katajamäen toimintakeskuksen asiakkaan toive oli päästä makkaranpaistoretkelle🍂🍁Image attachmentImage attachment
Lataa lisää