12.11.2025

Resilienssi ja yhteisöllisyys luovat kestävästi kannattavaa toimintaa

Resilienssi työelämässä on jaettua

Resilienssiä kuvataan usein yksilön kykynä palautua vastoinkäymisistä. Todellisuudessa tämä kuva on vain yksi osa resilienssiä, sillä ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Resilientti yksilökin vaatii tuekseen hyvinvoivaa, resilienttiä yhteisöä ja organisaatiota, jonka johtaminen ja rakenteet tukevat resilienssiä. Kykymme palautua vastoinkäymisistä on riippuvainen kuulumisen tunteesta ja yhteydestämme laumaan aivan samoin, kuin kokemuksemme turvasta.

Resilienssi on paitsi yksilön taito, myös vahvasti yhteisöllistä. Se rakentuu vuorovaikutuksessa ja elää organisaatiokulttuurissa. Vahvistuakseen resilienssi tarvitsee sekä itsetuntemusta ja harjoittelua että yhteisesti luotua keskustelun kulttuuria ja sitä tukevia rakenteita.

Työssä resilienssi rakentuu ihmisten välissä: siinä, miten jaamme kuormaa, kannattelemme toisiamme, käsittelemme epävarmuutta ja palaudumme yhdessä muutoksista ja haasteista. Kun yhteisöllisyys toimii sekä virallisilla että epävirallisilla tasoilla, yksilön on mahdollista vahvistaa omia itsesäätelyn taitojaan ja ottaa ne käyttöön.

Yhteisöllisyys rakenteena ja kokemuksena

Yhteisöllisyys on käsitteenä laaja, mutta sen ydintä voi hahmottaa kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin se on konkreettisia sosiaalisia rakenteita: miten tieto kulkee, miten päätökset tehdään ja miten vastuut näkyvät arjessa. Toiseksi se on subjektiivinen kokemus yhteenkuuluvuudesta: tunne, että oma panos on merkityksellinen, minua kuunnellaan ja minulla on lupa pyytää apua ilman, että se heikentää asemaani ryhmässä.

Näiden tasojen väliin syntyvät yhteisön ja sen toiminnan normit, rutiinit, tavat ja sanattomat (usein myös tiedostamattomat) säännöt, joiden mukaan organisaatiossa toimitaan arjessa. Kun organisaation kulttuuri on resilienssiä vahvistava, epävarmuutta voidaan yhdessä tutkia, yhteistyötä kehittää ja tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka vahvistavat yhteistä toimintakykyä.

Psykologinen turvallisuus: yhteisöllisyyden ja resilienssin liima

Psykologinen turvallisuus on kaikkien toimivien yhteisöjen pohja. Psykologinen turvallisuus on yksilön sisäinen ja hermostollinen kokemus siitä, että olen turvassa ollessani ja toimiessani osana tätä ryhmää ja yhteisöä.  

Ryhmäilmiönä psykologinen turvallisuus näkyy siinä, että ryhmässä saa puhua keskeneräisyydestä, virheitä saa tehdä ja niistä voidaan yhdessä oppia. Tällöin erilaiset ja poikkeavat näkemykset kuuluvat luontevasti keskusteluun. Jos ryhmän jäsenet kokevat psykologista turvallisuutta, he myös uskaltavat näyttää heikkoutta, kertoa ylikuormituksesta tai nostaa esiin työn tai työyhteisön haasteita.

Ilman psykologista turvallisuutta kuormitus jää piiloon, se kumuloituu ja purkautuu lopulta viiveellä, usein paikoissa, joissa vaikutusmahdollisuudet ovat heikommat. Tällöin sekä yksilön, että yhteisön resilienssi heikkenee.

Resilienssi eri tasoilla

Resilienssiä kannattaa tarkastella eri tasoilla, jotka linkittyvät toisiinsa. Se näkyy arjessa useina samanaikaisina ilmiöinä, jotka ulottuvat yksilön hermoston hetkellisestä säätelystä organisaation pitkän aikavälin uudistumiskykyyn.

Yksilötasolla se on kykyä palauttaa kuormituksen jälkeen rauhallinen ja yhteyteen suuntautuva tila, ylläpitää terveyttä ja toimintakykyä sekä kohdata arjen haasteet tarkoituksenmukaisesti.

Työyhteisössä resilienssi ilmenee yhteytenä toisiin ihmisiin. Yhteisöllisyys tukee työyhteisön yhteistä kyvykkyyttä kohdata työelämän ja toimintaympäristön haasteita. Se on myös kyvykkyyttä ja käytäntöjä, jotka ylläpitävät työyhteisön toimintakykyä myös muutoksissa.

Johtamisessa resilienssi on suunnan ja prioriteettien säilyttämisestä epävarmuuden keskellä. Se on kyvykkyyttä tehdä päätöksiä myös paineen alla ja kommunikoida avoimesti myös silloin, kun varmuutta ei ole. Resilienssi johtamisessa on myös mitä suurimmassa määrin luottamuksen ja psykologisen turvallisuuden vahvistamista, joiden varaan oppiminen ja yhdessä kehittyminen rakentuvat.

Organisaatiotasolla resilienssi tarkoittaa kykyä reagoida muutoksiin ja uudistua kestävästi. Organisaatiotasolla se elää ennen kaikkea rakenteissa, jotka mahdollistavat yksilön ja työyhteisön resilienssin kehittymisen ja tukevat koko organisaation kestävyyttä ja toimintakykyä.

Kun nämä tasot tukevat toisiaan, vahvistuu organisaatiossa kyky kohdata muutoksia, oppia ja kehittää toimintaa yhdessä.

Resilienssi, yhteisöllisyys ja liiketoiminnan kestävä kannattavuus ovat toistensa edellytyksiä

Monessa työssä työn rytmi on usein ulkoa ohjautuva ja tilanteet vaativat vahvaa läsnäoloa ja saumatonta yhteistyötä. Kun työn luonne on kiivas, yhteisön normit, yhteistyön tavat ja rutiinit rytmittää työtä, jakaa vastuuta ja fokusoida toimintaa vaikuttavat suoraan koettuun turvallisuuteen ja siten työryhmän toimivuuteen.

Liiketoiminnan kestävä kannattavuus edellyttää muutoskyvykästä, uudistuvaa organisaatiota. Silloin kyse on siitä, miten osaamme hyödyntää ihmisten välisiin suhteisiin sitoutunutta inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. Tämä vaatii vahvaa ihmis- ja yhteisötason ymmärrystä. Jos haluamme johtaa sitä, miten ihmiset ja työryhmät toimivat muutoksessa, on ymmärrettävä, miten ihminen toimii ryhmän osana ja miten työyhteisö kokonaisuutena toimii.

Muutos vaatii aina sitä, että sekä yksilö, että yhteisö toimii arjessa toisin, siis muuttaa toimintaansa. Kun yhteistyö toimii, rakenteet kantavat hektisen työn arjessa ja yhteiset rutiinit tukevat yhteyttä, yhteistyötä, kohtaamista ja palautumista, on sekä yksilön, että työyhteisön mahdollista sekä muuttaa toimintaa, mutta myös pysyä toimintakykyisenä myös muutoksessa.

Yhteisöllisyys kielenä ja kulttuurina

Lopulta kyse on arjen kielestä, tavasta, jolla sanoitamme tehtävää, rajoja ja onnistumista. Kun riittävän hyvä on sanoitettu ja jaettu, resilienssiin tarvitaan vähemmän yksilöllistä sankaruutta. Kun avun pyytämisen tapa on yhdessä sovittu, yhteisöllisyys ei perustu persooniin vaan kulttuuriin ja rakenteisiin. Kun kehittyminen ja oppiminen on yhteinen tehtävä, se sallii erehtymisen, virheiden tekemisen ja nopean suunnanmuutoksen ilman kasvojen menetystä. Näistä elementeistä rakentuu työyhteisö, joka ei vain siedä muutosta, vaan käyttää muutosta oppimisen ja uudistumisen polttoaineena.

Taustalla on tutkimustieto yhteisöllisyyden, psykologisen turvallisuuden ja ihmissuuntautuneen johtamisen yhteyksistä koettuun resilienssiin yksilö-, työyhteisö- ja organisaatiotasolla. Näitä periaatteita sovelletaan parhaillaan Savas-säätiön kehittämiskokonaisuudessa, jota osarahoittaa Työsuojelurahasto. Hankkeessa luomme tapoja tuoda teoriapohja arjen käytännöiksi lähellä työtä.

Hanna Kumpulainen
Johtamisen ja työyhteisöjen kehittäjä, Hyvää Työtä-Akatemia

Kirsi Manninen
Kehittämispäällikkö, Savas-Säätiö