Työskentely Savaksella - Savas

Työskentely Savaksella

Työtä, joka jättää jäljen

Osaava, työhönsä motivoitunut ja innostunut sekä hyvinvoiva henkilöstö on toimintamme peruspilareita. Meillä työskentelee suuri joukko osaavia sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisia (mm. sosionomeja, lähihoitajia, sairaanhoitajia ja hoiva-avustajia).

Koulutuskäytäntömme mahdollistavat työntekijöille oman osaamisensa päivittämisen ja uudistamisen suunnitelmallisesti säätiön palvelutoiminnan tarpeet huomioiden. Laaja-alainen työterveyshuolto ja työkykyä ylläpitävä toiminta edistävät työhyvinvointia.

Säätiön johtamiskulttuuri on tasa-arvoinen ja mahdollistaa jokaisen työntekijän osallistumisen päätöksentekoon. Toimiva tiedonkulku ja työntekijöiden osallistumista mahdollistavat areenat ovat tärkeä osa johtamiskulttuuria.

Tyoskentely-Savaksella-nelio

Asiakaslähtöistä työtä

Olen koulutukseltani lähihoitaja ja opiskelen työn ohessa sairaanhoitajaksi. Työ moniammatillisessa tiimissä on hyvin asiakaslähtöistä; esimerkiksi perushoitoa ja asiakkaan tukemista arkisissa askareissa.

– Taika, ohjaaja

Asenne ratkaisee

Työssäni parasta on se, että tätä tehdään pitkälti omalla persoonalla. Asenne ratkaisee ja kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan. Olen oppinut kohtaamaan erilaisuutta ennakkoluulottomasti ja rennompaa suhtautumista elämään.

– Oskari, ohjaaja

Tutustu ohjaajan työhön:

Sykkiikö sydämesi vammaistyölle?

Haluatko kehittyä ammatillisesti? Kiinnostaako ohjaajan tai yksikön johtajan työ moniammatillisessa tiimissä? Nyt siihen olisi tilaisuus!

Tutustu avoimiin Savas-työpaikkoihin.

Ellei avoimista paikoista juuri nyt löydy sinulle sopivaa tehtävää, voit ilmoittaa kiinnostuksestasi sähköisellä lomakkeella, niin otamme sinuun yhteyttä.

 

Täytä yhteydenottolomake

Tule töihin Savas-Säätiöön!

Tarjoamme sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä alan opiskelijoille töitä lyhyistä sijaisuuksista aina vakinaisiin työsuhteisiin useilla paikkakunnilla Savossa.

Meillä on mahdollisuus kokoaika-, osa-aika- ja keikkatyöhön.
Opiskeluaikainen keikkatyöskentely on hyvä väylä valmistuttua työllistyä Savas-sijaisuuksiin tai vakinaisiin työtehtäviin. Tarjoamme myös kesätöitä ja harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille.

Tutustu tällä hetkellä avoimena oleviin Savas-työpaikkoihin.

Lyhyitä sijaisuuksia, keikkatöitä, harjoittelupaikkoja ja oppisopimuspaikkoja voit tiedustella suoraan yksiköiden johtajilta.
Voit myös lähettää vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostitse: rekrytointi@savas.fi tai ottaa yhteyttä puhelimitse:
Asiantuntija Niina Argillander, puh. 0440 363 508.

Yksiköiden johtajien yhteystiedot

Avoimet työpaikat

Iisalmi

Iisalmi

Määräaikainen työsuhde 1.6.2024-31.7.2025.

Kiuruvesi

Kiuruvesi

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, aloitus sopimuksen mukaan. Kalliossa on myös määräaikaisia kesäsijaisuuksia kesälle 2024.

Kuopio

Kuopio

Määräaikainen työsuhde kesälomakauden ajalle (touko-syyskuu), aloitus sekä työsuhteen kesto sopimuksen mukaan.  

Pieksämäki

Pieksämäki

Lähiohjaajan sijaisuus (85 % työaika) 30.9.2024 saakka, aloitus sopimuksen mukaan.

Pieksämäki

Toistaiseksi voimassa oleva kokoaikainen työsuhde, aloitus 27.5.2024 tai sopimuksen mukaan.

Usein kysyttyä -sivulle ›

Tapahtuu somessa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
20 hours ago
SAVAS

Pihkapuiston toimintakeskuksen väkeä on tänään ollut turvapassi koulutuksessa. Saatiin vr-laseilla harjoiteltua tulipalojen sammutusta. Aika metkaa touhua. ... See MoreSee Less

Pihkapuiston toimintakeskuksen väkeä on tänään ollut turvapassi koulutuksessa. Saatiin vr-laseilla harjoiteltua tulipalojen sammutusta. Aika metkaa touhua.Image attachmentImage attachment
3 days ago
SAVAS

Pihkapuiston toimintakeskuksessa on saatu nauttia keväisestä aistitarinasta. ... See MoreSee Less

Pihkapuiston toimintakeskuksessa on saatu nauttia keväisestä aistitarinasta.Image attachmentImage attachment+3Image attachment
5 days ago
SAVAS

Kyllä töissäkin saa olla hauskaa 😁 ... See MoreSee Less

Kyllä töissäkin saa olla hauskaa 😁Image attachmentImage attachment
Lataa lisää