09.06.2026
Savas-Säätiö tukee pohjoissavolaisten kehitysvammaisten virkistystoimintaa 30 000 euron lahjoituksella
Savas-Säätiö lahjoittaa 30 000 euroa Pohjois-Savon hyvinvointialueen tukisäätiölle. Lahjoitus käytetään kokonaisuudessaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen asumisyksiköissä olevien kehitysvammaisten ihmisten normaaliarjesta poikkeavaan virkistystoimintaan.
– Käytämme lahjoitusvaroja virkistystoimintaan eri puolilla hyvinvointialuetta. Tavoitteena on yhteiset elämykset ja yhdenvertainen osallistuminen. Lisäksi huomioimme ne yksiköt, joiden asiakkaat eivät pääse yhteisiin tapahtumiin. Heille järjestämme omia, toiveiden mukaisia virkistyshetkiä, sanoo hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalveluiden toimialajohtaja Kati Kantanen.
– Savas on arvopohjainen toimija, joka tarjoaa asumis- ja päivätoimintapalveluita erityistä tukea tarvitseville ihmisille, erityisesti kehitysvammaisille ja autisminkirjon henkilöille. Lahjoituksella haluamme korostaa jokaisen oikeutta iloisiin ja virkistäviin hetkiin sekä toiveiden ja unelmien toteuttamiseen. Samalla haluamme tuoda esiin yhteistyön ja kumppanuuden merkitystä, kun rakennamme entistä osallistavampaa arkea, toteaa Savas-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Sakari Nuutinen.
Savas-Säätiö on tukea tarvitsevien henkilöiden, erityisesti kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden sekä mielenterveyskuntoutujien asumisen ja päiväaikaisen toiminnan osaaja, tuottaja ja palvelujen kehittäjä.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen tukisäätiön tehtävänä on tukea ja täydentää hyvinvointialueen toimintaa vaikuttavuutta painottavalla rahoituksella. Säätiö myöntää apurahoja ja avustuksia tutkimukseen ja muuhun hyvinvointialueella toteutettavaan kehittämistoimintaan, sekä myös potilaiden ja asiakkaiden viihtyvyyttä parantavaan toimintaan.
Lisätietoja medialle:
Pohjois-Savon hyvinvointialueen tukisäätiö: asiamies Mikko Vartiainen, puh. 044 461 1235, mikko.vartiainen@savontuki.fi
Savas-Säätiö: palvelujohtaja Sari Kokkonen, puh. 044 036 3506, sari.kokkonen@savas.fi

Kuvassa vasemmalta Savas-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Sakari Nuutinen, Pohjois-Savon hyvinvointialueen tukisäätiön asiamies Mikko Vartiainen, Pohjois-Savon hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalveluiden toimialajohtaja Kati Kantanen, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen ja Savas-Säätiön toimitusjohtaja Vilma Kröger.