Vilma Krögeristä Savas-Säätiön toimitusjohtaja - Savas

Vilma Krögeristä Savas-Säätiön toimitusjohtaja

02.03.2022

Savas-Säätiön hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi 1.8.2022 lukien yhteiskuntatieteiden maisteri, sosionomi Vilma Krögerin. Kröger on toiminut Pielaveden kunnanjohtajana vuosina 2016–2021 ja tätä aiemmin perusturvajohtajana sekä hallintojohtajana. Lisäksi hänellä on aikaisempi pitkä työhistoria säätiön palveluksessa muun muassa ohjaajan tehtävässä säätiön toimintakeskuksissa ja palvelukodeissa.

”Otan tehtävän ilolla ja innostuneesti vastaan. Erityisryhmien palvelut ovat sydäntäni lähellä ja Savas-Säätiö minulle tärkeä organisaatio, jossa olen saanut aikaisemmin työskennellä liki kymmenen vuoden ajan eri yksiköissä sekä myös kehittämistehtävissä,” Kröger kertoo. Tällä hetkellä Kröger työskentelee oman yrityksensä palveluksessa. ”Kevään ja kesän työskentelen yritykselleni osoitettujen toimeksiantojen parissa ja alan pikkuhiljaa perehtyä toimitusjohtajan tehtävään.”

Toimitusjohtajan tehtävä tuli avoimeksi nykyisen, viisi vuotta säätiötä johtaneen toimitusjohtajan Tomi Kaasisen irtisanouduttua. Kaasinen siirtyy ensi elokuusta alkaen uusiin tehtäviin säätiön ulkopuolelle. ”Savas-Säätiön toimitusjohtajan tehtävä on ollut erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Minulla on ollut ilo olla mukana toteuttamassa säätiön uudistamista ja kehittämistä yhdessä säätiön hallituksen ja henkilöstön kanssa. Säätiöllä on vahva arvopohja sekä hyvä maine, jotka luovat hyvän pohjan toteuttaa palvelu- ja kehittämistoimintaa erityisryhmien parissa nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Vaikka työ jatkuu vielä heinäkuun loppuun saakka, haluan kiittää jo tässä vaiheessa säätiön hallitusta ja henkilöstöä sekä sidosryhmiä hyvästä yhteistyöstä näiden vuosien aikana”.

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Sakari Nuutinen, puh. 0400 654028, sakari.nuutinen@gmail.com
Vilma Kröger, puh. 0400 668211, vilma.kroger@mustahelmi.fi

Usein kysyttyä -sivulle ›